Joskus olen pysähtynyt miettimään, miksi käytän vapaa-aikaani kokouksiin, viesteihin ja tapahtumien järjestämiseen. Kalenteri on muutenkin täynnä, eikä kukaan velvoita minua tähän. Miksi siis teen tätä, vaikka minun ei ole pakko?
Ehkä vastaus löytyy yhdestä sanasta: merkityksellisyys.
Potilasjärjestössä toimimisessa on jotain erityistä. Meitä yhdistää asia, jota emme välttämättä olisi itse valinneet osaksi elämäämme. Oma tai läheisen sairaus on tuonut meidät yhteen ja samalla synnyttänyt yhteisön. Harvinaisen sairauden kanssa vertaisuuden merkitys korostuu. On tärkeää kohdata ihminen, joka ymmärtää ilman, että kaikkea tarvitsee selittää alusta lähtien. Oma kokemuskin voi saada uuden merkityksen, kun huomaa sen voivan auttaa jotakuta toista. Epävarmuudesta tai huolesta voi syntyä vertaistukea, tietoa ja ennen kaikkea tunne: en ole tämän kanssa yksin. Tänä vuonna yhdistyksemme teemana on ollut vertaistuki, ja olemmekin järjestäneet tavallista enemmän erilaisia vertaistapaamisia. Niissä on jälleen saanut huomata, kuinka suuri merkitys voi olla jo sillä, että saa kohdata toisen saman kokeneen. Sain itse apua yhdistykseltä ja haluan itsekin auttaa.
Kun yhdistyksemme perustettiin vuonna 2018, HHT/Oslerin tauti tunnettiin Suomessa vielä huonosti. Sen jälkeen olemme tehneet tautia tunnetummaksi, tuottaneet HHT-potilaan oppaan ja muuta tietoa potilaiden tueksi. Kun katsoo, mitä vapaaehtoisten voimin on saatu aikaan, ymmärtää ehkä vähän paremmin, miksi tätä tekee.
Vapaaehtoistyön merkitys ei kuitenkaan synny pelkästään suurista teoista. Se voi olla yksi vastattu viesti, kohtaaminen tapahtumassa, verkkosivulle lisätty tieto tai hetki, jolloin pysähtyy kuuntelemaan toista. Tekijälle teko saattaa tuntua pieneltä, mutta toiselle se voi osua juuri siihen hetkeen, jolloin apua tai yhteyttä tarvitaan. Vapaaehtoistyön arvoa ei ehkä pitäisikään mitata käytetyissä tunneissa vaan siinä, mitä nuo tunnit saavat aikaan. Ja samalla vapaaehtoisuus antaa myös tekijälleen. Se tuo uusia ihmisiä, opettaa uutta ja antaa tunteen siitä, että kuuluu johonkin ja omalla tekemisellä on väliä.
Silti vapaaehtoisuuden pitää kestää myös se, että välillä sanomme: nyt en jaksa tai ehdi. Kaikkien ei tarvitse johtaa yhdistystä tai sitoutua vuosiksi. Yksi antaa tunnin, toinen päivän ja kolmas vuosia. Yksi kirjoittaa, toinen järjestää ja kolmas kuuntelee. Kaikkien panos voi olla tärkeä.
Miksi siis teen tätä, vaikka minun ei ole pakko? Ehkä juuri siksi. Saan itse valita, mihin annan aikaani. Voin tehdä jotain sellaisen asian hyväksi, jolla on minulle merkitystä. Ja joskus saan nähdä, kuinka pienikin teko voi auttaa toista ihmistä.
Haluaisitko sinäkin tulla mukaan toimintaan? Mukaan voi tulla juuri itselle sopivalla tavalla, järjestämään tapahtumaa, auttamaan viestinnässä tai ehkä hallitukseen tai varajäseneksi. Pienikin panos riittää. Jos kiinnostut, niin laitathan viestiä hht.suomi(at)gmail.com, niin kerron lisää.
Hannele Vartiainen,
varapuheenjohtaja, sihteeri ja tiedottaja (kaudella 2026)
